Kurdistanissa ja Iranissa riisiä syödään usein aterian lisukkeena. Riisinkeittotaitoa pidetään suuressa arvossa. Iranin alueella ajatellaan, että hyvän ruoanlaittajan tunnistaa todella irtonaisesta riisistä.
Yleisimmässä valmistustavassa riisiä liotetaan ensin vedessä, sitten se keitetään runsaassa vedessä, minkä jälkeen ylimääräinen vesi siivilöidään pois ja riisin annetaan vielä hautua. Riisistä tulee ihanan irtonaista, mutta keittotapa on työläs.
Nykyään kiireisessä arjessa valmistan riisin tällä helpommalla tavalla, koska tässä ei tule ylimääräisiä vaiheita. Opin tämän tavan asuessamme Turkin kurdialueella, mutta en saanut valmistaa riisiä tällä tavalla äitini kodissa, koska äitini mielestä tällä metodilla riisistä ei tule niin irtonaista kuin pitäisi. Vasta kun muutin 18-vuotiaana omaan kotiini, sain keittää riisin mieleni mukaan. En kuitenkaan ole tehnyt koskaan Iranin kurdeille tätä versiota.
Tässä tavassa ei ole siis mitään väärää tai huonoa, mutta tarina kuvaa hyvin, miten iso ja tärkeä asia riisin valmistustapa on Iranin alueen kurdeille ja persialaisille. Mielestäni tällä ohjeella saa myös oikein ihanan irtonaisen riisin, kunhan riisi on lajikkeeltaan basmatiriisiä.
Helppo ja hyvä riisi
Ainekset (kuudelle):
3 rkl öljyä
5 dl basmatiriisiä
8 dl kiehuvaa vettä
1-1,5 tl suolaa
(halutessasi ½ tl jauhettua sahramia)
Valmistus:
Ennen riisin keittämistä olisi hyvä liottaa riisiä puolesta tunnista kahteen tuntiin ja huuhdella se hyvin siivilässä, jotta ylimääräinen tärkkelys ja maaperäinen myrkyllinen arseeni huuhtoutuvat pois.( Voit myös skipata tämän vaiheen )
Jos haluat sahramista riisiä, lisää pienessä astiassa sahrami 0,5 desilitraan kiehuvaa vettä ja anna hautua.
Kuumenna riisinkeittovesi valmiiksi vedenkeittimessä tai erillisessä kattilassa.
Huuhtele riisi hyvin siivilässä ja anna ylimääräisen veden valua pois. Laita tarttumattomaan kattilaan öljyä ja kuumenna. Kun öljy on kuumaa, lisää riisit. Kuullota riisiä muutaman minuutin ajan. Lisää suola ja sekoita.
Mittaa kiehuva vesi riisin joukkoon ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Kun vesi alkaa imeytyä riisiin, alenna lieden lämpö hyvin matalalle (esimerkiksi ykköselle). Tässä vaiheessa voit lisätä oman makusi mukaan esim. sahramiliuosta tai kuivattua yrttejä.

Laita kattilan ja kannen väliin puhdas ohut keittiöliina ja laita kansi kiinni. Näin syntyvä alipaine kypsentää riisin muodostuvassa höyryssä irtonaiseksi.
Anna riisin hautua noin vartti.
Sekoita ja ilmavuutta riisiä varovasti haarukalla ennen tarjoilua. Nauti!
